|
Nummenharjun santakuopassa sementtituotteita jo 75 vuotta Euran sementtivalimolla on melkoiset perinteet, sillä se kuulunut Euran katukuvaan jo vuodesta 1924. Liikemiehet Väinö Linden ja Aarne Rosendahl ostivat Valimon sotavuonna 1940. Uusien isäntien toimesta valimon toimintaa lähdettiin kehittämään sota-ajan poikkeuksellisten olojen sallimissa rajoissa. |
|
|
Kattotiilistä kaivonrenkaisiin Aluksi tuotanto keskittyi kattotiiliin ja sementtisiin seinätiiliin.
Alkuvuosina työskenneltiin talvitilojen puuttuessa vain kesäisin, sittemmin
läpi vuoden. |
|
|
Valmisbetoni 60-luvun alussa rakennuksissa tarvittava betoni valmistettiin myllyllä rakennuspaikalla, mutta 60-luvun lopulla alkoi rakennuskohteissa tarvittavan betonin valmistus betoniasemalla, josta se toimitettiin allasautoilla työkohteisiin. Myöhemmin 1990-luvulla siirryttiin pyöriviin säiliöihin, ja autoihin tulivat myös hydrauliset rännit. Etenevässä määrin siirryttiin myös pumpattaviin betonintoimituksiin. Betoniasema automatisoitiin 1984 ja valimon historiassa siirryttiin
teknisesti aivan uuteen aikakauteen tietokoneohjattuine toimintoineen. Samana
vuonna Euran Sementtivalimo sai Euran kunnan yrittäjäpalkinnon ja
pitkäaikainen työnjohtaja Alho Häkkinen Suomen Yrittäjäin Keskusliiton kultaisen
yrittäjäristin. |
|
|
Pihakivet 1980-luvulla hankittiin ensimmäinen automaattinen pihakivikone Saksasta.
Aikaisemminkin oli toki laattoja tehty ”käsikoneella”. |
|
|
Elementit Elementtihallia on laajennettu vuosien saatossa useaan otteeseen, viimeksi
vuonna 2003 noin 200m ². |
|
|
Autot Exotic Street Vehicles Valimon toiminnasta poikkeava sivuhaara syntyi v. 2006, kun nuorin kolmas
sukupolvi aloitti autojen tuonnin Japanista. |
|
|
Henkilökunta 2009 Sirkku Tommila tj. Jussi Tommila, myynti |